JOHN MAYALL’S BLUESBREAKERS – The Power Of The Blues, Pt. II
(MIG LC23370)
Brittibluesin isähahmo John Mayall (1933–2024) oli etenkin Bluesbreakers-yhtyeensä kuuluisien kitaristien Eric Claptonin, Peter Greenin ja Mick Taylorin ansiosta 1960-luvulla erinomaisen tunnettu muusikko. Suomessa ja eräissä muissakin maissa hänen suosionsa oli silloin ainakin ns. mustan musiikin ystävien keskuudessa suurempi kuin kenenkään muun bluesia esittäneen artistin. Seuraavalla vuosikymmenellä Mayall muutti Kaliforniaan, laajensi ohjelmistoaan mm. jazzin ja funkin suuntaan ja vaipui musiikkimaailmassa taka-alalle. Vuonna -84 hän nimesi bändinsä uudestaan Bluesbreakersiksi ja palasi etupäässä bluesin pariin.
Vuoden -87 huhtikuussa Mayall esiintyi kolmena peräkkäisenä päivänä Saksan Hampurissa. Hän itse lauloi sekä soitti koskettimia ja huuliharppua. Muina muusikkoina olivat mukana kitaristit Henry ”Coco” Montaya ja Walter Trout sekä basisti ja rumpali. Niin Trout kuin Montoyakin myös välillä lauleskelivat. Näiden esittäytymisten annista julkaistiin jo samana vuonna LP, jota v. -90 seurasi kyseisten konserttien varhaisin CD-versio. Sen jälkeen samanmoista tavaraa on vaihtelevissa muodoissa ilmaantunut myyntiin lukuisia kertoja. Arvelen, että tämä myöhäinen kakkososa on varsin luultavasti tuotettu Mayallin jokin aika sitten tapahtuneen kuoleman seurauksena.
Kooste pitää sisällänsä aivan tasokasta valkoisen miehen bluesia. Komeita kitaraosuuksia löytyy kiekolta runsain määrin, ja myös itse Mayall oli tuolloin hyvänlaisessa vedossa. Parhaita palasia ovat Montoyan johdolla tulkittu valitus Cold Cold Feeling, minkä aikoinaan tekivät tunnetuksi T-Bone Walker ja Albert Collins, sekä Walter Troutin esikuvaansa B.B. Kingiä seuraillen julistama tunnustuksellinen It’s My Own Fault. Sitä vain jäin ihmettelemään, miksi tälläkin levyllä soivat variaatiot Billy Boy Arnoldin ja Otis Rushin klassikoista I Ain’t Got You ja All Your Love, jotka ovat kuunneltavissa jo tuon ykkösosan ensimmäisellä LP-versiolla?
Palaan vielä hieman brittibluesin suosioon Suomessa. Viime syyskuussa olin eräässä musiikkitilaisuudessa, missä esitettiin pääasiassa bluesia. Istuin samassa pöydässä muutamien minulle tuntemattomien ja varttuneessa iässä olevien mieshenkilöiden kanssa. Välillä he keskustelivat kuultujen kappaleiden tunnetuista tulkitsijoista. Esillä eivät silloin kuitenkaan olleet olleet mitkään alkuperäisten levytysten tekijät, vaan nimenomaan Claptonin, Greenin ja Mayallin kaltaiset engelsmannit.
Vesa Walamies
(julkaistu BN-numerossa 1/2026)
